Ammattinäyttelijäksi opiskelu ulkomailla

Ammattinäyttelijäksi opiskelu ulkomailla

Jo 1923 elokuvateoreetikko Ricciotto Canudo kirjoitti, että elokuvataiteessa yhdistyy eri taiteenlajeja arkkitehtuurista, maalaustaiteesta, kaiverruksesta, musiikista ja tanssista. Samoin teatteritaiteessa tulee hallita tanssia, laulua, jopa akrobatiaa. Kykyjen kirjo vaikuttaakin paljon, mitä taitoja ammattinäyttelijältä odotetaan. Molemmissa taidemuodoissa näyttelijän tavoitteena onkin määrättyjen vaikutelmien välittäminen yleisölle hyvien ilmaisutaitojen keinoin. Varmasti jokaiseen meistä tietty näyttelijän suoritus on tehnyt suuren säväyksen. […]

Jatka lukemista


Aasialainen teatteri

Aasialainen teatteri

Eräs vanhimmista viihteen ja taiteen muodoista on ilman muuta teatteri; monissa eri kulttuureissa maailmassa on oma teatterin historiansa. Meillä länsimaissa nykyteatteri perustuu hyvin pitkälti antiikin Kreikan teatteriin, kun taas Aasian maissa on joidenkin lähteiden mukaan jopa satoja eri teatteri- ja tanssiperinteitä, joista on muodostunut moniin eri maihin omanlaisensa teatteri. Vaikka onkin vaikea tehdä mitään yleistyksiä […]

Jatka lukemista


Wienin valtionooppera

Yksi Euroopan tunnetuimmista oopperataloista sijaitsee Itävallan Wienissä. Wienin valtionoopperalla on pitkä ja rikas historia. Se kuuluu Wienin matkailijan ehdottomiin vierailukohteisiin. Se oli ensimmäinen massiivinen rakennus kaupungin keskustassa ja se edustaa uusrenessanssista arkkitehtuuria. Siellä soittaa Wienin filharmoninen orkesteri ja se toimii myös Wienin valtionbaletin kotina ja esiintymispaikkana. Oopperatalon rakentaminen alkoi vuonna 1861 ja se saatiin päätökseen […]

Jatka lukemista


Royal Opera House, Lontoo, Englanti

Lontoo – yksi kulttuurin ja historian merkittävimpiä kaupunkeja Euroopassa. Lontoo tarjoaa jokaiselle asukkaalle ja turistille jotain nähtävää, sekä koettavaa. Yksi Lontoon hienoimpia nähtävyyksiä on ehdottomasti historiallinen oopperatalo. Saman katon alla toimii Royal Ballet, Royal Opera ja Royal Opera Housen orkesteri. Oopperatalo sijaitsee Lontoon Covent Garden-nimisellä alueella, joka on Lontoon keskustassa. Alue tunnetaan oopperatalon lisäksi myös […]

Jatka lukemista


Mitä on moderni teatteri?

1900-luvulla teatteri kävi läpi melkoisen mullistuksen, jonka tuloksena syntyi teatteri sellaisena kuin sen tunnemme tänä päivänä. Vielä 1900-luvun alussa, teatteri oli melko kaavoihin kangistunutta, mutta kapinointi ja muutos vanhoja tapoja ja kaavoja vastaan Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tuli teatterin sisältä ja muutti kaiken. Moderni vs klassinen teatteri Klassisessa teatterissa on aina teema, ja lavalla runsaasti lavasteita. […]

Jatka lukemista


Mahtavat teatterit

Teattereita yhdistävät historia ja nykyaika kaikessa kauneudessaan. Teatterit tarjoavat sisällöltään mahtavaa kulttuuria, mutta pelkästään jo teatterirakennukset ovat poikkeuksetta jollain tavalla arkkitehtuurisesti merkittäviä. Maailmasta löytyy mahtavia teattereita, joista ainakin osaa kannattaa käydä tutustumassa omin silmin.

Jatka lukemista


Jouko Turkka, luovaa hulluutta

Räkä lentää ja ärräpäät kaikuvat salin seinistä. Tusina puuskuttavia nuoria aikuisia juoksee jumppasalin ympäri ja hikikarpalot roiskuvat pitkin lattiaa. Kyseessä ei ole lätkäjoukkueen sisäharjoitukset vaan Jouko Turkan teatterikorkeakoulun jokapäiväiset näytteijätreenit. Jouko Turkka on viime vuosikymmenien suomalaisen teatterin puhutuimpia ohjaajia ja vaikuttajia. Häntä ja hänen metodejaan on kehuttu ja manattu, mutta hänen vielä eläessään harvempi jäi […]

Jatka lukemista