Koti » Teatteri » Harrastajateatteri on hyödyllinen harrastus

Harrastajateatteri on hyödyllinen harrastus

Meidän kaikkien tulisi olla oman elämämme sankareita, pääosa esittäjiä ihan omassa draama-komediassamme. Useat meistä joutuvat mukautumaan useisiin eri rooleihin riippuen eri tilanteista, työminä on erilainen kuin äitiminä, ja kaveriminä on eri kuin hyvänpäiväntuttu. Me näyttelemme luonnostaan joka päivä, joten miksemme käyttäisi näitä kykyjä myös ilahduttamaan muita, oikean teatterin lavalla.

Harrastajateatteri on hyödyllinen harrastus

Harrastajateatteritoimintaa on melkein joka puolella Suomea. Suuremmissa kaupungeissa saattaa olla useita eri harrastajateattereita, jotka mielellään ottavat riveihinsä uusia jäseniä. Kuten yleensä muukin harrastetoiminta, harrastajateatteri on vapaaehtoisuuteen perustuvaa eikä siitä usein saa mitään korvausta. Joissakin tapauksissa jäseniltä saatetaan jopa periä pieni maksu toiminnan ylläpitämiseksi. Riippuen paikkakunnasta, useat eri tahot järjestävät harrastajateatteritoimintaa. Työväen- ja kansanteatterit, kaupunginteattereiden nuorisoteatterit, aktiivisten harrastajien itse pystyyn laittamat ryhmät – lista erilaisista harrastajateattereista on yhtä laaja kuin produktiot, joita ne laittavat pystyyn. Joihinkin saattaa olla jopa haastavaa päästä sisään, mutta yleensä innokas harrastaja kyllä löytää itselleen sopiva ryhmän. Jos näytteleminen ei tunnu omalta, yleensä harrastajateattereissa löytyy muitakin tehtäviä teatterista yleensä kiinnostuneille. Puvustus, lavastus, mahdolliset musiikilliset esitykset, äänentoisto, esityksen markkinointi ja yhteistyökumppaneiden hankinta ovat vain muutamia esimerkkejä erilaisista työnkuvista, joita harrastajateatterista löytyy.

Varmuutta myös omaan elämään

Vaikka yleensä harrastajateatterin tähtäimenä on työstää esitys, siihen yleensä liittyy myös paljon erityyppisiä harjoituksia, joiden tähtäimenä on saada esiintymisvarmuutta, luoda ryhmähenkeä ja auttaa harrastajaa omaksumaan roolinsa. Jotkut lyhyemmät työpajat keskittyvät pelkästään erilaisiin harjoituksiin tai lavasteiden tai puvustuksen kokoonpanemiseen. Esiintymisvarmuus on yksi asia, josta ehdottomasti on etua myös työelämässä. Joissakin ammateissa joutuu olemaan paljon asiakkaiden kanssa tekemisissä, tai kenties työhön kuuluu presentaatioiden pito tai muuten yleisön edessä puhuminen. Jokainen jännittää julkista esiintymistä aluksi, mutta harrastajateatterista voi saada hyviä neuvoja ja vinkkejä, kuinka esiintymisjännityksestä pääsee eroon. Harrastajateatteri voi myös olla hyvä stressinpurkukeino. Kun pääsee näyttelemään aivan erilaista hahmoa ja purkamaan tunteitaan sitä kautta, voi huomata, että henkilökohtainen elämä ja sen ongelmat helpottuvat myös. Erilaiset ryhmädynamiikkaharjoitukset ja joskus fyysisesti rasittavat harjoituskerrat auttavat myös. Kenties parasta harrastajateatterissa on kuitenkin ryhmän yhteistyö ja vertaistuki. Koska kaikki ovat samalla viivalla ja pyrkivät samaan lopputulokseen, yhdessä tekemisen ilo ja jokaisen henkilökohtaiset vahvuudet pääsevät arvoonsa. Ikään ja sukupuoleen katsomatta harrastajateatterista voi tulla kuin toinen perhe, joka kannustaa ja auttaa henkilökohtaisessakin elämässä.

Kesäteatteri vai työväenopiston harrastajaryhmä

Suomessa toimii noin 800 erilaista harrastajateatteriryhmää. Tilastollisesti maaseutupaikkakunnilla toiminta on aktiivisempaa, jos se suhteutetaan väkilukuun. Harrastajateatteria voi harrastaa ympäri vuoden, joten jos sitoutuminen talvikaudeksi tuntuu liian vaativalta töiden ja muiden toimien ohessa, voi aina katsastaa tarjontaa kesäkaudelle. Perinteisesti kesäteatteri on ollut suosittua Suomessa, ja suurin osa tuotannoista on harrastajien kokoon panemia. Harjoitukset ja työryhmät näitä varten kootaan jo keväällä, joten jos kesäteatterissa oleminen kiinnostaa, kannattaa aloittaa mahdollisten ryhmien etsintä jo hyvissä ajoin. Vaikka usein samat ihmiset palaavat jatkamaan harrastustaan vuodesta toiseen, yleensä innostuneille on tilaa. Tosin pääroolia on harvoin tarjolla aivan aloittelijoille, mutta yhdessä tekeminen on harrastajateatterissa tähteyttä tärkeämpää. Syksyisin harrastajateatterit etsivät uusia harrastajia valmistamaan kevään näytäntöjä. Jos nuorisoteatterit jätetään ulkopuolelle, yleensä kaiken ikäiset, kokoiset ja taustaiset ihmiset ovat tervetulleita. Hyvä ohjaaja löytää jokaisen vahvuudet ensimmäisten viikkojen aikana, ja toki itsekin voi jo alussa ilmaista haluaako näyttämölle ylipäätään. Harrastajateatteri on loistava harrastus. Sen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa, ja ainut vaatimus yleensä on sitoutuminen tiettyyn tuotantokauteen. Ryhmähenki ja esitysten jälkeen aina myönteinen palaute vahvistaa itsetuntoa, ja auttaa jaksamaan arjessakin.

Kesäteatteri vai työväenopiston harrastajaryhmä