Koti » Teatteri » Lux Helsinki ihastuttaa talven pimeydessä

Lux Helsinki ihastuttaa talven pimeydessä

Yksi Helsingin suurimmista kaupunkitapahtumista on jo perinteeksi muodostunut valojuhla Lux Helsinki, joka järjestetään tammikuussa juuri pimeimmän talven keskellä. Festivaali näyttää kaupungin sellaisessa valossa, jossa sitä ei tavallisesti ole totuttu näkemään. Tapahtuman järjestää Helsingin kaupunki ja ohjelma koostuu erilaisista tilaustöistä ja kansainvälisten valofestivaalien parhaimmistosta. Festivaalin kuraattoreina toimivat Ilkka Paloniemi ja Matti Jykylä.

Lux Helsinki ihastuttaa talven pimeydessä

Lux Helsingin valotaideteokset asetellaan etukäteen suunnitellun reitin varteen, joten halutessaan teokset voi kiertää reittiä pitkin suunnistamalla. Reitti on pituudeltaan muutaman kilometrin ja se vaihtuu hieman vuosittain. Valoteoksia voi ihastella hämärän laskeutuessa klo 17 – 22. Tapahtumaan ei ole pääsymaksua tai ikärajaa ja reitti rakennetaan aina esteettömäksi.

Kävijämäärä hurjassa kasvussa – Instagram houkuttelee vierailijoita

Lux Helsinki on tuonut joka vuosi upeita valotaideteoksia ympäri Helsingin keskusta-aluetta. Osa teoksista on itsenäisiä taideteoksia, osa interaktiivisia valospektaakkeleja. Viime tammikuussa festivaalilla oli yli puoli miljoonaa kävijää. Kävijäkyselyn perusteella yli puolet vierailijoista on tullut paikalle nimenomaan valofestivaalin takia. Kävijämäärän nousu on ollut huikeaa, vuonna 2015 ylitettiin ensimmäistä kertaa 200 000 kävijän raja. Festivaalin tuottaja Emma Lumme arvelee, että Instagramilla on ollut selkeä vaikutus kävijämäärään, sillä valotapahtumat ovat suosittu kuvauskohde.

Kävijämäärä hurjassa kasvussa – Instagram houkuttelee vierailijoita

Mieleenpainuvimmat valoteokset muistetaan pitkään

Joka vuosi festivaali on myös onnistunut luomaan elämyksiä, jotka ovat jääneet mieleen pidemmäksikin aikaa. Lux Helsingissä halutaan, että yleisöllä on mahdollisuus leikkiä ja innostua, iästä riippumatta. Toissa vuonna Vanhan kirkon puistosta löytyi esimerkiksi valopisteet, joihin astumalla pystyi muuttamaan viereisen rakennuksen väriä. Toissa vuonna Vanhan kirkon puistossa eli Ruttopuistossa nähtiin 50 valaisimen kokonaisuus Color Park, jonka oli suunnitellut valotaiteilija Kari Kola. Yleisö osallistui valotaideteokseen liikuttamalla käsiään puistoon tuodun sata vuotta vanhan themerin-soittimen päällä, vaikuttaen näin äänen taajuuteen. Äänen taajuuden muutos oli puolestaan ohjelmoitu vaikuttamaan valon väriin. Tämä on tyypillinen esimerkki Lux Helsingin teoksesta, johon myös yleisö pääsee osallistumaan. Osallistumisesta on haluttu tehdä helppoa ja tämän takia Kolakin hylkäsi alkuperäisen idean siitä, että valoa ohjattaisiin laulamalla. Kynnys olisi heti kasvanut ja karsinut osallistujia.

Helsingin Tuomikirkon valaiseminen on jo jokavuotinen perinne

Helsingin Tuomiokirkon valaisemisen perinne aloitettiin jo ensimmäisen Lux Helsinki -festivaalin aikana vuonna 2009. Ensimmäinen teos oli valo- ja lavastussuunnittelija Mikki Kuntun käsialaa ja nimeltään Valon vuodenaika. Valoteosta säesti Kimmo Pohjosen vaikuttava musiikki. Viime festivaalilla Tuomiokirkon seinään heijastettiin upea Konstellaatio-teos, joka oli unkarilaisen taiteilijan László Bordosin käsialaa. Bordos on tehnyt näyttävän kansainvälisen uran erilaisille pinnoille heijastettavien videotaideteosten parissa ja Tuomiokirkko oli hänestä inspiroiva projisointipinta. Taideteos olikin yksi suosituimmista pysähtymispisteistä tammikuun reitillä. Vuonna 2010 monumentaalisten rakennusten valaisemisen perinne sai jatkoa, kun Mikki Kunttu loi Eduskuntataloon hetkeksi uudet värit. Oratoribus-teos hehkui ja valaisi kaamosta niin upeasti, että se on jäänyt monen festivaalikävijän mieleen.

Helsingin Tuomikirkon valaiseminen on jo jokavuotinen perinne

Vuonna 2011 festivaalin kokoa kasvatettiin jo merkittävästi ja mukaan pääsi useita uusia tekijöitä. Samalla taideteosten tyyli monipuolistui. Ensimmäisinä vuosina festivaali keskittyi kaamoksen karkottamiseen ja valoteosten päätehtävä oli ihastuttaa ja viihdyttää. Nyt mukana oli kuitenkin myös suomalaisen Tülay Schakirin teos Hyvä valo – paha valo, joka pyrki aktivoimaan katsojan pohtimaan valon merkitystä. Lux Helsingin toistaiseksi kuuluisin teos nähtiin vuonna 2012 – ja yleisön pyynnöstä uudelleen seuraavana vuonna. Jukka Huitila rakensi Olympiastadionin torniin teoksen nimeltä Variant Spectrum, jonka laservalo näkyi Tallinnaan asti.

Vuonna 2014 festivaalilla nähtiin ensimmäinen interaktiivinen teos, joka oli Uuden ylioppilastalon seinälle heijastettu jättikokoinen flipperi, jota kaupunkilaiset saivat pelata. Pelin kuula kulki pitkin rakennuksen reunakoristeita ja kuulan suunta vaihtui aina kun se törmäsi ikkunaan tai parvekkeisiin. Urban Flipper -peliin kuuluivat toki myös asianmukaiset äänitehosteet.