Koti » Teatteri » Suomalaisen teatterin lyhyt historia

Suomalaisen teatterin lyhyt historia

Kotimaisella teatterilla menee hyvin. Salien täyttöasteet ovat taas kasvussa muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen, ja riippumattomien teatterien suosio jatkuu. Suomalaiset pitävät teatterista, ja kuten kesäteatterien jokavuotinen suosio osoittaa, myös harrastajia arvostetaan.Teatterin historia Suomessa on suhteellisen lyhyt, jos sitä verrataan teatteritaiteeseen maailmalla. Eurooppalainen teatteri sai alkunsa jo antiikin Kreikassa, ja Euroopan ulkopuolella teatteritaidetta on myös ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Suomeen teatterin katsotaan saapuneen vasta 1640 Turun Akatemian saksankielisestä Studentes esityksestä.

Suomalaisen teatterin lyhyt historia

 

Suomenkielinen teatteri sai odottaa kantaesitystään vielä muutaman sata vuotta. Vuonna 1869 Aleksis Kiven Lea sai ensi-iltansa Helsingissä. Sitä ennen Suomessa teatteri oli pääsääntöisesti ruotsinkielistä, ja vierailevia teatteriseurueita länsinaapurista arvostettiin kuten myös vierailevia venäläisiä seurueita. Nykyään Suomessa on noin 60 valtion avun piirissä olevaa teatteria ja hieman yli 100 itsenäistä laitosta. 150 vuodessa on suomenkielinen teatteri ottanut paikkansa esittävien taiteiden joukossa, ja suomenkielinen näytelmäkirjallisuus on myös jatkanut kehitystään. Näyttelijät,

Fennomaanit myös teatterin tukena

1800-luvulla suomalaisuus alkoi nostaa päätään. Vuosisadat Ruotsin ja Venäjän vallan alla saivat aikaan uudenlaisen kansanliikkeen, ja Suomea ja suomen kieltä alettiin tukemaan kansanliikkeen voimin. Yksi sen osa-alueista oli suomenkielisen kirjallisuuden ja teatterin tukeminen. Yksi pieni osa suomalaisen kulttuurin nostoa oli myös uusien sanojen kehittäminen. Teatteri sanan yksi vaihtoehto oli kuvaisto, ruotsin skådespel sanasta johdettu käännös. Voimakas ruotsinkielen perintö eli myös fennomaanien keskuudessa, ja useat liikkeen johtohahmot olivat itse asiassa ruotsinkielisiä itse. Fennomaanien järjestämä iltama Helsingissä Lean kantaesityksen kanssa on ajateltu olevan suomenkielisen teatterin alkusysäys. Jonkun verran suomalaista teatteria oli jo esitetty sitä ennen, mutta hyvin hajanaisesti. Kieliongelmat tietyllä tavalla kulminoituivat myös Lean esityksissä. Pääroolin esittäjä Charlotte Raa oli ruotsinkielinen tunnettu näyttelijätär, ja hän joutui opettelemaan vuorosanansa ulkoa suomeksi. Aleksis Kivi itse oli niin hermostunut ensi-illassa, että hän ei osallistunut koko tilaisuuteen. Fredrik Cygnaeus, Karl Bergbom, J. V. Snellman, Topelius, Runeberg ja ennen kaikkea Aleksis Kivi olivat suomen kielen ja kulttuurin lähettiläitä 1800-luvulla, ja vaikuttivat suuresti myös suomenkielisen teatterin syntyyn. Suomalainen Teatteri perustettiin vuonna 1872 Yrjö Koskisen johdolla.

1900-luku teatterin kasvun aikaa

Jo Suomalaisen Teatterin perustamisen aikoihin ja sen jälkeen oli ympäri maata alkanut kehittymään erityyppisiä teatteriseurueita. Johtuen kielipolitiikasta ja rahvaan ja herrasväen välisestä kuilusta eri keskuksissa oli usein kaksi eri teatteria, koska eri luokat eivät halunneet ottaa osaa toistensa huvituksiin. Vuonna 1902 valmistui Suomen Kansallisteatterin rakennus, ja uusi aikakausi Suomen teatterihistoriassa alkoi. Vuonna 1913 perustettiin Suomen Näyttelijäliitto. Työväennäyttämöt keskittyivät enemmän yhteiskuntakriittisiin aiheisiin, kun taas varsinkin sisällissodan jälkeen porvarilliset teatterit tarjosivat enemmän viihdettä. 1930-luvulta teatteritoiminta edelleen ammatillistui, ja aikaisempia porvarillisia ja työväenteattereita alettiin organisoimaan kaupunginteattereiksi. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto perustettiin vuonna 1942 entisestään yhdistämään aikaisemmin hajanaista teatteritoimintaa. 1960-luvulta teatteri kehittyi Suomessa harppauksittain yhdessä yhteiskunnan muutoksen kanssa. Kaupungistuminen ja parantuneet liikenneyhteydet vetivät yleisöä myös teattereihin, ja vuonna 1975 saavutettiin kahden ja puolen miljoonan katsojan raja. Suomalaisten rakkautta teatteriin osoittaa, että noista luvuista ei ole paljon tultu alas, vaan tilastollisesti noin joka toinen suomalainen käy vuosittain teatterissa. 1980-luku oli eriytymisen ja muutoksen aikaa. Enemmän kokeellista teatteria, mutta siinä sivussa tietenkin vanhemmille ikäpolville tuttua ja turvallista draamaa. On mahdotonta puhua suomalaisesta teatterista mainitsematta Teatterikorkean johtajaa ja professoria Jouko Turkkaa. Turkan aikana teatteri ja sen toimintamallit nousivat iltapäivälehtien lööppeihin ennennäkemättömällä tavalla. 1990-luvulta eteenpäin valtion tuesta irralliset teatteriseurueet ovat kehittyneet huimin harppauksin. Nykyään katsojaa hemmotellaan erityyppisten teattereiden hyvin laajalla ohjelmistolla, aina klassisista näytelmistä moderneihin performansseihin ja musikaaleihin.

1900-luku teatterin kasvun aikaa